Tässä minun tarinani 🙂 Kiitos sinulle jos mielenkiintosi riitti loppuun asti! Jos tarinani kosketti sinua yhtään laitathan jakoon niin saadaan muutkin ajattelemaan omaa hyvinvointia kokonaisuutena
Miä oon Nina Hosko 1990 – vuonna syntynyt pirteä, ilonen, positiivinen ja elämänmyönteinen Hyvinvointivalmentaja Kotkasta. Näin minun esittelyni yleensä alkaa, mutta nyt päätinkin rohkaistua ja kertoa koko tarinani.
Se mitä kerron teille seuraavaksi on itselleni todella arka aihe ollut jo vuosia ja sen takia tästä tietääkin vain lähimmäiset, mutta teen siihen nyt muutoksen, koska uskon, että tämä tuo monille uutta näkökulmaa omaan terveyteen ja ylipäätään omaan asenteeseen ja siihen miten he ajattelevat itsestään sekä elämästään. 🙂
Tänään lenkillä syysmyräkässä ja sateessa hymyilin itsekseni ja mietin, että mikä minua oikeen tässä hymyilyttää? Sataa, tuulee, on koleaa? Mutta minä hymyilen näistä asioista huolimatta ja tunnen kiitollisuuden tunnetta.. Miksi? Siksi, että minä pystyn siihen. Niin mihinkö? Pystyn käymään kävelyllä koirani kanssa.
Okei, kuulostaa varmaan oudolta, mikä tässä nyt on niin ihmeellistä? Se, että esim. vuosi sitten en pystynyt. Tai tarkennettakoon, olisin pystynyt, mutta olo sen jälkeen monien päivien aikana olisi ollut jotain näistä tai kaikkia näitä: rytmihäiriöitä, uupumusta, lämpöä, unettomuutta, huonoa oloa, mielialan vaihtelua (melankolisuutta), kurkun tulehtumista, nuhaa, kuumotusta, huimausta, päänsärkyä jne…
Kyllä, pelkkä vajaan 20min hiljakseen kävely saattoi aiheuttaa näitä oireita. Eikä vielä tänä päivänäkään olla ihan selvillä vesillä, mutta toivottavasti joka päivä ollaan edes hitusen lähempänä 🙂
Tämä seuraava tarinani kertoo, että miten minusta sitten tuli niin positiivinen ja hymyileväinen.
Minä kuuluin niihin ihmisiin jotka suorittavat, jotka haluavat tehdä kaikki heti ja nähdä tulokset heti ja kaiken pitää olla täydellistä, mutta siltikään se ei riitä, koska voisi pystyä ehkä parempaan? Tai pitäisi pystyä parempaan. Kuulostaako tutulle? 2014 vuonna ajatusmaailmani oli hyvinkin tuon tapaista ja tuosta vuodesta tarinani alkaakin.
Miltä tuo vuosi sitten näytti? Keväällä 2014 aloitin yhden lempiharrastuksistani thainyrkkeilyn, se veikin ihan mennessään! Ihan huikea laji! Pääsee haastamaan itseään sekä mentaalipuolella, että fyysisellä puolella. Thainyrkkeily treeneissä kävin n. 2-3krt/vko. Tämän lisäksi minulla oli nuori tyttö koira Kevi, pirteä tapaus 🙂 Hänen kanssaan käytiin lenkkeilemässä, joskus kävellen, juosten, joskus hölkäten. Aikaahan jäi myös rakkaaseen lajiin nimeltä sulkapallo, siinä oli kiva haastaa itseään ja vastustajaa. Mikäs sen parempaa, kuin juoksuttaa toista ja välillä ottaa itse niin kovasti turpiinsa, että ei voi muuta kuin nauraa! 😀 Sulkapalloa pelailin vaihtelevasti, pääsääntöisesti kerran viikossa.
Harrastuksia riitti myös pianon soiton opetteluun ja laulutunteihi. Niissä oli kiva, kun sai vastapainoa kaikelle muulle, ihan erilaista ärsykettä kropalle 🙂 Näissä myös pääsi nollaamaan päätä. Näihinkin meni noin 60min/vko.
Mikä ihana tunne, kun pääsi kehittämään itseään tosi monella tapaa. Näiden harrastusten lisäksi minulla oli myös vajaa 2v nuori yritys, eli olin yksityisyrittäjä. Tällöin minut löysi nimellä Personal Trainer Nina Maria. Kyllähän kaikki arvaa millaista yrittäminen on, siinä on omat haasteensa, jos se olisi helppoa niin kaikkihan sitä tekisivät, eikö? 😀
Kaiken tämän lisäksi silloisen poikaystäväni kanssa oltiin vasta ostettu yli 180neliöinen 60-luvun rintamamiestalo projekti merenrannalta. Remppaa siis aina silloin, kun ehti harrastuksilta ja yritykseltä.
Elämässäni oli siis erittäin paljon asioita joita rakastin (musiikki, parisuhde, koira, valmennustyöni, liikunta, kämppäprojekti), olin siis hyvin onnekkaassa tilanteessa, että aikani riitti tähän kaikkeen. Silloin tuntui, että elämä luisti ja oli tavoitteita. Yhdeksi tavoitteeksi sitten muodostuikin ensimmäiset thainyrkkeilykisat 2015 keväälle. Tarinan edetessä ilmeneekin, että kisat jäivät käymättä silloin, eikä kehään ole päästy tänäkään päivänä.
Kaikki alkoi pikkuhiljaa muuttua 2014 vuoden syksyä kohti. Alkoi flunssa kierre joka jatkui turhautumiseen ja päivystykseen asti toistuvasti. Ymmärrys ei riittänyt, että mistä oli kyse. Polte oli liikkumaan ja muiden harrastuksien pariin, kisat lähestyivät ja remppa seisoi.. Eikä yksityisyrittäjä tunne sairaslomaa, kukas työni tekisi jos en miä ite?
Aina, kun flunssa helpotti oli pakko päästä harjoittelemaan kisoja varten ja tapani mukaan suorittamaan. Lääkäreillä ei ollut vastausta silloin, että mistä jatkuva huono olo ja flunssa johtuivat. Monet antibioottikuurit määrättiin poskiontelontulehdukseen, jota minulla ei ollut.
Tätä flunssailua jatkui 2015 keväälle. Sinä keväänä oireet ja kropan tila kärjistyi.
Alkoi tulla uupumusta, rytmihäiriöitä, selittämätöntä lämpöilyä ja monen monta muuta oiretta. Näitä ilmeni ilman mitään selkeää ärsykettäkään. Tilannetta tahditti se, että parisuhde ajautui eroon, remppaprojekti tyssäsi ja kämppä pistettiin myyntiin.
Kropan temppuilu ja tosi hälyttävät oireet johtivat myös siihen, että thainyrkkeily kisa tavoite jäi haaveeksi, sulkapallomaila jäi pölyyntymään kaappiin, jouduin myös luovuttamaan koirani eksälleni, koska en pystynyt käyttämään sitä lenkillä, lauluharrastus oli vähän väliä tauolla, kun kurkku oli tulehtunut jne.. Eli jouduin luopumaan koirasta ja muista harrastuksistani. Voin kertoa, että fiilis tässä kohtaa ei ollut kovin hääppöinen. Perhe ja läheiset olivat aika voimattomia asian suhteen, koska kukaan ei tiennyt, että mistä saataisiin apua. Onneksi he olivat hyviä kuuntelemaan vaikka välillä varmasti se oli rankempaa heille, kuin minulle. Mikäs sen pahempaa katsoa vierestä, kun läheinen ei voi hyvin, mutta ei osaa auttaa. Rakkaat terkut jo tässä kohtaa kaikille teille, jotka olitte tukenani, kun minulla oli vaikeaa <3
Kuvittele vesilasi jonne kaadat vettä piripintaan, aluksi vedenpinta pullistuu jopa lasinreunoja korkeammalle ja pintajännitys kiristyy. Lasiin menee siis enemmän vettä, kuin mitä lasin tilavuus on.
Riittää vain yksi pieni pisara liikaa jolloin pintajännitys rikkoutuu ja vesi tulvii lasin reunojen yli.
Samoin on kehollasi. Se sietää paljon ärsykkeitä ja stressiä ja ajoittain jopa venyy rajojen yli, mutta jossain vaiheessa yksikin pisara on liikaa. Näin kävi minulle. Elämäni positiiviset kohokohdat kääntyivät minua vastaan, koska en osannut kuunnella kroppaani ja sen antamia viestejä.
Eli 2015 keväällä minun oli pakko hyväksyä, että kroppani on ylirasittunut = alipalautunut.
Rakkaiden harrastusten tilalle oli tullut huonot yöunet, lämpöily, rytmihäiriöt, uupumus.
Pakko myöntää, että ajoittain olin Rikki, isolla ärrällä. Jouduin luopumaan kaikesta mitä rakastin, koirasta lähtien. Kaikki elämässäni, mikä oli tavoitteellista (esim. treffailu, yritystoimintaan liittyvät asiat, lauluharrastus, liikunta, sosiaaliset suhteet) aiheutti minulle edellä mainittuja oireita.
Ravasin eri alojen lääkäreillä, käytin terveydentilan parantamiseksi ja ymmärtämiseksi tuhansia euroja, mutta kukaan ei osannut auttaa. Olin aika voimaton tilanteen kanssa. Mutta onneksi on läheisiä jotka osasivat kuunnella, vaikkei he osanneet tietysti täysin ymmärtää minkä kanssa minä jouduin painimaan. Pääni sisällä kävin jatkuvasti kamppailua, että sain pidettyä mieleni millään asteella edes positiivisen puolella. No eihän se aina onnistunutkaan, mutta kunhan ei luovuta niin ei voi epäonnistua! Näin se vaan on 🙂
Piti opetella uusi tapa elää, koska ei pelkästään fyysiset asiat vaan myös henkinen kuormitus aiheutti oireita.
Kaiken kaikkiaan meni n. 2vuotta, että en pystynyt oikeasti säännöllisesti liikkumaan. Liikunta oli minulle yksi tärkeimmistä asioista ollut aina ja nyt se oli minulle käytännössä mahdotonta. Kaksi vuotta menin eteenpäin toivoen, että joskus tilanne korjaantuisi, vaikkei oikeen kukaan osannut kertoa, että miten.
Jotenkin silti pystyin hymyilemään ja auttamaan sekä tsemppaamaan muita ja olemaan iloinen asioista, mitä minulla silloin oli.
Mitä minulla silloin sitten oli? Olihan joutunut luopumaan lähes kaikesta itselleni tärkeimmistä asioista.
Minulla oli vihdoin ymmärrys siitä, että miten tärkeää on tämä hetki. Se miten tärkeää on olla läsnä, eikä kokoan pyrkiä jonnekin muualle ja suorittaa asioita. Opin kuuntelemaan kroppaani ja arvostamaan sen antamia vinkkejä ja sen rajoja. Pystyin viimein hengittämään syvään ja hyväksyä itseni tämmöisenä, kuin olen. Olihan loppupeleissä elämäni päähenkilö ja silloin opin tietämään, että riitän juuri tällaisena.
Tänä päivänä 3vuotta siitä syksystä, kun kaikki alkoi, kamppailen edelleen asian kanssa, mutta terveyteni on hyvin paljon parempi, kuin vaikka vuosi sitten, puhumattakaan kahdesta vuodesta taaksepäin. Monet mainitsemistani oireista on ollut historiaa jo pitkään 🙂 Kuntotasoni alkoi paranemaan n. vuosi sitten.
Mikä silloin muuttui? Opin oikeasti kuuntelemaan omaa kroppaani. Käänsin kokemukseni vahvuudekseni. Päätin, että itseasiassa en näe sitä enää epäonnistumisena, vaan näen sen opetuksena. Loppupeleissä kaikki mistä olen tähän mennessä kertonut, on tuonut minut tähän missä olen nyt ja tähän ihmiseen, mikä minä olen, olen todella tyytyväinen 🙂 Olen oppinut paljon, oppinut kuinka jokainen hetki on ainutlaatuinen ja terveys ei ole itsestään selvyys. Se, että pääsee liikkumaan ja pystyy liikuttamaan itseään ja asettamaan tavoitteita ja kehittämään itseään on etuoikeus, jota kaikilla ei ole. Joskus se, että sinulta viedään tärkeimmät asiat elämästäsi pois herättää sinut tajuamaan, että jäljelle jäänyt onkin itseasiassa se tärkein, eli sinä itse. Sitä ei kukaan voi viedä pois. Jokainen ollaan oman elämämme supersankareita ja meidän tehtävänä onkin pitää huolta itsestämme <3
Minua pitkään nolotti tuo tilanne ja salailinkin tapahtunutta. ”Mikäs valmentaja se on, kun ei osaa ymmärtää edes omaa kroppaansa?” Kroppamme on hyvin monimutkainen kokonaisuus. Välillä positiivisiakin juttuja voi olla liikaa, jos niiden tuomaa kuormitusta / stressiä / ärsykettä ei osata ymmärtää tai käsitellä oikein.
Kehomme on suuri kokonaisuus, sitä on mahdotonta täysin ymmärtää. Henkinen puoli liittyy suoranaisesti fyysiseen puoleen. Jos ei osaa lukea kokonaisuutta niin esim. palautuminen voi järkkyä, josta esimerkiksi minun tilanteeni on alun perin saanut alkunsa. Liikaa asioita samaan aikaan (vaikkakin positiivisia) siihen nähden, miten paljon panostin palautumiseen.
Tajusin viimein tänään lenkillä sateessa hymyillessäni, että minulla ei ole mitään hävettävää. Päinvastoin, minulla on paljon kerrottavaa ja paljon opittua. Kokemusteni myötä ymmärrän asiakkaitani paremmin, osaan tulkita heidän tilanteita paremmin, osaan auttaa heitä paremmin, olen vahvempi valmentajana.
Valmennuksissani panostankin mm. palautumisesta kertomiseen ja käydään paljon kehonhuoltoa ja rentoutumista läpi, opetan valmennettaviani kuuntelemaan omaa kroppaansa. Näin päästään parhaimpiin tuloksiin ja parhaaseen versioon itsestämme, kokonaisvaltaisesti! Terveys ja hyvä olo lähtee sisältäpäin 🙂
Niinkuin minulla on tapana sanoa, että ei ole epäonnistumisia vaan on opetuksia. Jos nyt ajattelen tätä 3vuotta takaisinpäin niin en muuttaisi sitä. Se oli asia, joka minun tuli kokea, jotta kasvoin näin vahvaksi valmentajaksi ja ihmiseksi. Olen Paljon onnellisempi, iloisempi, positiivisempi ja henkisesti terveempi ihminen, kuin ennen ”sairastumistani”. Olen enemmän läsnä hetkessä ja hymyilevämpi. Koen olevani parempi itselleni ja muille ja olisin valmis kokemaan kaiken uudestaan, koska se on ollut tämän arvoista. Vaikkakin ”puolitehoilla” mennään edelleen ja liikuntaa en pysty enää yhtä tavoitteellisesti harjoittamaan tai yhtä säännöllisesti tehdäkään, niin olen kiitollinen kaikelle kokemalleni, koska nyt minun on paljon helpompi hengittää ja hymyillä, olla läsnä ja arvostaa pienimpiäkin asioita elämässäni, itsessäni, ympärilläni.
Pidetäänhän me kaikki hyvää huolta itsestämme, ollaan sen arvoisia! <3
Terkuin Nina 🙂
Ps. nyt minulla on uusi oma tyttökoira Lucky (minun onni), jonka kanssa käppäillään ulkona päivittäin! 🙂
